Monday 8 September 2008

Pörssikauppaa 21 vuotta sitten

Pörssikauppaa käytiin Fabianinkadun Pörssisalissa. Hintatasot määriteltiin osakesarja kerrallaan julkihuudossa ja jälkipörssikauppoja hierottiin yksi kauppa kerrallaan puhelimitse. Osakekaupoista maksettiin täyden prosentin suuruisen välityspalkkion lisäksi puolen prosentin leimavero, ja osakekirjat olivat oikeita paperisia arvopapereita. Osinko tai merkintäoikeuskuponki ei siis irronnut ilman saksien käyttöä.

Pörssin vaihto kohosi Helsingin Pörssissä vuonna 1987 ennätyksellisiin lukemiin. Edellisen vuoden kaupankäyntivolyymi lähes tuplaantui ja koko vuoden vaihto oli 31,2 mrd markkaa, euroksi muutettuna keskimääräinen päivävaihto oli noin 20 miljoonaa euroa. Kauppaa tehtiin ensimmäistä kertaa myös kesä-maanantaisin, mikä kasvatti meklareiden työtaakkaa merkittävästi.

Nykyisiin yli miljardin euron päivävolyymeihin verrattuna 20 vuoden takainen lukema saattaa vaikuttaa naurettavan pieneltä, mutta 1990-luvun alussa oli vielä hiljaisempaa. Silloin pörssin tyypillinen päivävaihto oli 5-6 miljoonaa euroa, ja syksyllä 1992 juuri ennen markan kellutuspäätöstä Helsingin pörssin yhden päivän kokonaisvaihto jäi hiljaisimpina päivinä alle yhden miljoonan euron.

Pörssilista vuonna 1987

Pörssilista oli 20 vuotta sitten kovasti toisen näköinen kuin nyt. Vain kotimaisille sijoittajille sidotut ja myös ulkomaalaisille omistajille vapaat osakkeet noteerattiin erikseen, ja myös äänioikeudeltaan eriarvoiset osakesarjat olivat nykyistä yleisempiä. Esimerkiksi Nokian osakkeita noteerattiin neljällä eri tunnuksella: kanta sidotut, kanta vapaat, etu sidotut ja etu vapaat.

Vuoden 1987 lopussa pörssissä oli listattuna 52 yhtiötä, joista suuri osa on jo siirtynyt ainakin niminä historian lehdille. Nyt 20 vuotta myöhemmin entisillä nimillään ja suurin piirtein samalla toimialalla jatkavat enää Fiskars, Ålandsbanken ja Tamfelt. Myös Kesko ja Stockmann jatkavat vanhaan malliin, tosin huomattavasti kansainvälisempinä kuin 20 vuotta sitten. Listalta löytyy muitakin tuttuja nimiä kuten Amer, Huhtamäki, Kone, Lassila&Tikanoja, Nokia ja Wärtsilä, mutta näiden yhtiöiden liiketoimintoja on vuosien varrella fokusoitu uudestaan kovalla kädellä.

Pörssilistan jatkeena oli vuonna 1985 perustettu OTC-lista, jonne pienemmät kasvuyhtiöt saivat hakea listausta. Listan suosiota jarrutti kahden ensimmäisenä listatun yhtiön, Labsystemsin ja Ajanmiehen, surkea kurssikehitys.

Vuoden 1987 aikana OTC-listakin alkoi kuitenkin kasvaa pituutta, kun yritykset alkoivat hyödyntää markkinoiden imua. Listautumisannin yhteydessä yritykset saivat pääomia kasvua varten, ja useissa tapauksissa myös perheomistajat saivat muutettua osan elämäntyöstä käteiseksi rahaksi. Kesään 1988 mennessä OTC-listalta löytyi jo 27 yhtiötä, joiden joukosta löytyy edelleen tuttuja nimiä kuten Honkarakenne, Kesla, Larox, Martela, Olvi ja Teleste. Mutta kuka muistaa Comexin tai Sensorin?

Torstai-iltapäivisin tehtiin kauppaa meklarilistalla, tällä listalla lymyili monia tulevia pörssiyhtiöitä. Kaupankäynnin kohteiksi otettiin mitä vaan yhtiöitä, jonka osakkeilla oli meklareiden tuntuman mukaan riittävästi kysyntää ja tarjontaa. Listattujen yhtiöiden mielipidettä kaupankäyntiin ei sen enempää kyselty. Kauppaa tehtiin monen tulevan pörssiyhtiön osakkeilla, tuttuja nimiä ovat m.m. Asko (Uponor), Aspo, Birka Line, Finnair, Lännen Tehtaat, Orion, Perusyhtymä (YIT), Raisio ja Sanoma. Myös Uuden Suomen osakkeet olivat kaupankäynnin kohteena, mutta yhtiön siivet eivät koskaan kantaneet isolle listalle asti.

Pörssivälittäjät vuonna 1987

Pörssivälittäjiä oli 25 kpl, ja tuttuja nimiä listalta saa hakea. Viimeisten 20 vuoden aikana yhtäjaksoisesti samalla nimellä ja suurin piirtein samalla omistusrakenteella toimintaansa jatkaneita välittäjiä taitaa löytyä vain kaksi: Evli ja United Bankers.

Vuosi 1987 merkitsi suurten liikepankkien valtakauden lopun alkamista Helsingin pörssissä. Yksityiset pankkiiriliikkeet Evlin ja Henrik Kuninkaan johdolla nousivat haastamaan KOP:n ja SYP:n hegemoniaa, ja onnistuivatkin pudottamaan kahden suuren liikepankin yhteenlasketun markkinaosuuden edellisen vuoden 44,7 prosentista 32,1 prosenttiin.

Lehtimainonnassa Keitele & Tommila oli näkyvin. Asemiaan puolustaakseen myös KOP ja SYP intoutuivat mainostamaan lehdissä, mutta niiden viestintä oli profiililtaan sangen maltillista. Maanläheistä linjaa suosi mainonnassaan myös PSP, sen sijaan STS-pankki oli viestinnässään aggressiivisempi.

Kaupankäynnin volyymi oli nykypäivään verrattuna naurettavan pieni, mutta toisaalta välityspalkkiot olivat korkeat. Arvopaperi -lehden numerossa 3/87 julkistettiin kaikille pörssivälittäjille tehdyn kyselyn tulokset, välityspalkkio oli käytännössä kaikilla johdonmukainen 1 prosentti. Toisaalta muissa asioissa löytyi neuvoteluvaraa, tämän päivän sijoittajan silmissä varsin houkuttelevalta näyttää United Bankersin tarjous ”Jos säilytämme rahaa, jota ei ole kiinnitetty, maksamme siitä yhdeksän prosentin koron”

Tietotekniikka muutti pörssitiedon välityksen

Internetiä ei ollut olemassa, joten sijoittajan yleisimmät tietolähteet olivat painettua mediaa. Sanomalehtien pörssi-sivut, Kauppalehti ja Talouselämä olivat piensijoittajan säännöllisiä tietolähteitä. Sanoma Oy:n Pörssiviikko kokosi viikon tapahtumat tiiviiseen pakettiin, se oli sijoitusammattilaisellekin arvokas työväline.

Harvemmin ilmestyneet Osakessäästäjien keskusliiton Arvopaperi sekä Ylermi ja Virpi Vallin julkaisema Pörssilehti toivat kaivattua taustatietoa sijoituspäätöksiä pähkäileville piensijoittajille. Arvopaperi keskittyi vain finassiasioihin, sen sijaan Pörssilehdessä käsiteltiin ja mainostettiin osakemarkkinoiden lisäksi muitakin sijoituskohteita aina timanteista itämaisiin mattoihin asti.

Printtimedia sai kuitenkin tehdä tilaa sähköiselle viestinnälle. Meklarit ja analyytikot seurasivat maailman tapahtumia reaaliaikaisesti Reutersin päätteestä, jonka vihreäsävyiselle ruudulle mahtui tekstiä suurin piirtein saman verran kuin teksti-TV:n sivulle nykyään. ”Toimistomeklarit” kuuntelivat työpisteissään pörssin julkihuutoa kaiuttimien kautta, näin merkittäviin kauppoihin tai suuriin kurssimuutoksiin pystyttiin reagoimaan nopeasti. Osavuosikatsaukset ja muut pörssitiedotteet jaettiin telefaksin välityksellä.

Vuonna 1986 aloittanut Sanoma Oy:n omistama Startel tarjosi lähes reaaliaikaista kurssidataa sähköisessä muodossa, tosin tämän tiedon hyödyntäminen ei ollut niin helppoa kuin nykyään. Startelin videotex- päätteelle ilmestyi pienellä viiveellä osake kerrallaan julkihuudon tulos, siitä pystyi sijoittaja päättelemään oliko oma toimeksianto mahdollisesti toteutunut. Pörssitietoa sai kätevästi myös puhelimitse, HPY kertoi päivän kurssit numerossa 052.

Sijoitusanalyysia kaikella kansalle


Sekä Arvopaperi että Pörssilehti valistivat sijoittajia analyysin tärkeydestä. P/E-luku ja taseesta laskettu substanssiarvo olivat sijoittajille tutuimmat menetelmät, pidemmälle ehtineet miettivät poistojen jaksotusta ja muita monimutkaisempia asioita. Kassavirroista ei silloin vielä puhuttu mitään.

SKOPin Juhani Riikonen oli armoitettu numeromies, ja hänen uralleen mahtui sekä onnistumisia että epäonnistumisia. Riikonen kuulema pystyi todistamaan täysin aukottomasti että Japanin markkinan fundamentaalit olivat kohdallaan ja että Suomen Kiinteistöinvestoinnin bisnes-malli ei voi mennä pieleen, mutta toisin kävi. Toisaalta Riikonen osti aikanaan pankilleen suuren määrän Kajaani Oy:n osakkeita, koska hänen laskujensa mukaan yhtiöllä oli metsäomaisuutta lähes hehtaarin verran per osake, ja paperitehdas vielä kaupan päälle. Muut markkinaosapuolet vain tuumivat että Kajaani on noussut jo niin paljon että kannattaa ottaa voitot kotiin. Oliko kyse enemmän Riikosen nerokkuudesta vai muiden markkinaosapuolten lyhytnäköisyydestä?

Tietotekniikan kehittyessä tekninen analyysi alkoi kiinnostua monia sijoittajia, ja niin millimetripaperille piirretyistä point&figure –kuvista siirryttiin hienostuneempiin menetelmiin. Erityisesti nopeatempoiseen kaupankäyntiin erikoistuneet sijoittajat vannoivat teknisen analyysin nimeen, tosin nopeatempoinen kauppa oli täyden prosentin välityspalkkioiden ja puolen prosentin leimaveron aikoihin erilaista kuin nykyään. Sekä tietokoneet että ohjelmistot olivat suhteellisen kalliita, mutta mikäs oli investoidessa kun tuottoisien analyysien lisäksi tietokone hoiti myös salkkukirjanpidon, ja kaupanpäälle saattoi saada jopa hienon pelin!

Kaupankäynti ja osakkeet sähköisiksi


20 vuotta sitten pörssikaupat toteutettiin huutokauppamenetelmällä, tosin Helsingissä käytettiin 1930-luvulta peräisin ollutta, puhelinteknologiaa hyödyntävää sähköistä kaupankäyntijärjestelmää. Tietokoneistettua kaupankäyntiä toki suunniteltiin Helsingin pörssissä samoin kuin paperittomaan arvo-osuusjärjestelmään siirtymistä, mutta käytännössä näihin päästiin vasta seuraavan vuosikymmenen puolella.

Fyysisten osakekirjojen kanssa touhuaminen työllisti sankoin joukoin opiskelijoita ja muuta tilapäistä työvoimaa, mutta pankkien ja pankkiiriliikkeiden selvitysosastoilla iltaisin ja viikonloppuisin pidetyistä talkoista huolimatta kauppojen selvitykset ruuhkautuivat pahasti. Osakekirjat aiheuttivat muutakin päänvaivaa sijoittajille, alle pörssierän suuruisten toimeksiantojen toteuttaminen oli kiinni siitä löytyikö sopivan kokoisia osakelitteroita. Jos kaksi ostajaa halusi ostaa 50 kpl Nokiaa ja myyjällä oli yksi sadan osakkeen osakekirja, niin eihän siitä kauppaa syntynyt. Toisaalta puolen pörssierän suuruisen osakepotin myyminen ei välttämättä onnistunut, vaikka täysillä erillä noteerattu pörssikurssi olisi noussut reilustikin yli myyntilimiitin.

Arvo-osuusjärjestelmään siirtyminen oli suuri helpotus sekä sijoittajille että pörssivälittäjille. Huono uutinen se taisi olla vain kauppakorkean opiskelijoille, joilta katosi yksi potentiaalinen ilta- ja viikonlopputyöpaikka. Luonnollisesti myös osakekirjojen painaminenkin hiipui kasvubisneksestä auringonlaskun alaksi, mutta 80-luvun lopulla Turun Sanomien omistama Polytypos -kirjapaino taisi olla vielä hyvä business.

Aktiviteettia maakunnissa

Pörssi oli Helsingissä, ja pääkaupunkiseudun ulkopuolellakin haluttiin päästä osingoille arvopaperibisneksestä. Aluepörssejä puuhattiin ainakin Turussa ja Tampereella, Arvopaperilehden mukaan Turun Kauppakamarin, Turun kaupungin sekä muutaman yrityksen puuhaaman Turun Pörssin piti aloittaa toimintansa jo keväällä 1988. Myös Tampereen pörssin valmistelut olivat pitkällä. Näistä hankkeista ei koskaan tullut valmista, sen sijaan paikallispankkien n.s. suorakauppapörssit toimivat Kehä III:n ulkopuolella hyvinkin tehokkaasti.

Helsingissä pankit ja pankkiiriliikkeet tarjosivat välityspalvelujen jatkeeksi luonnollisesti omaisuudenhoitopalveluita, sen sijaan maakunnissa perustettiin ennakkoluulottomasti myös erillisiä omaisuudenhoitoyhtiöitä. Korkeimman kaaren teki lahtelaisen Ilkka Kakon perustama Vital Invest, joka ehti saada osakkeensakin listatuksi OTC-listalle ennen ajatumistaan konkurssiin. Kuopiolaisella Pankkiiriliike Tanvestilla oli myös suuria suunnitelmia, mutta sen toiminnan lakipiste taisi olla syyskuussa 1987 Pörssilehdessä julkaistu kokosivun mainos, listahinnaltaan 10 600 mk:n sijoitus.

Velkarahaa tarjolla

Sijoitusluottoa oli tarjolla runsain määrin, ja kysyntääkin riitti korkotasosta huolimatta. Toisaalta inflaatiokin oli nykyistä korkeampi, sijoittajien tuotto-odotuksista puhumattakaan.Suurten pankkien rahoitusyhtiöt SKOP-Rahoitus ja PSP-Rahoitus olivat merkittävimpiä sijoitusrahan jakajia. Eräät paikallispankit jakoivat riskirahaa aggressiivisemmin, ja jotkut tyrkyttivät sijoitusluottoja suorastaan kaksin käsin.

Sijoitusrahastot

Sijoitusrahastotoiminta alkoi Suomessa lokakuun lopulla 1987. Terävimmän alun otti luonnollisesti Juhani Riikonen ja säästöpankit, SP-Rahastojen markkinointikin oli astetta räväkämpää kuin kilpailijoiden. Vuoden lopussa markkinoilla oli jo 10 kotimaista sijoitusrahastoa, Säästöpankkien lisäksi myös muut suuret pankkiryhmittymät eli KOP, SYP, Osuuspankki ja Postipankki olivat saaneet omat rahastonsa toimintaan.

Rahastoja markkinoitiin lähinnä yksityishenkilöille, institutionaaliset sijoittajat hoitivat salkkunsa pääasiassa omin voimin. Rahastojen pääomat kasvoivat kuitenkin pikkuhiljaa, lokakuun turbulenssin jälkeen omissa sijoituksissaan pettyneet piensijoittajat ulkoistivat usein sijoituspäätöksensä rahastonhoitajalle. Pankeille tällainen kehitys sopi hyvin, selkeitä mittakaavaetuja oli luvassa jos muutamaa tonnia pyörittävä piensijoittaja saatiin siirtymään rahastosijoittajaksi, pois pankin henkilökuntaa toimeksiannoillaan häiritsemästä.

Kiinteistösijoitusyhtiöt

Ajan ilmiö olivat myös listatut kiinteistösijoitusyhtiöt. Pääomia oli liikkeellä eikä listautumiskypsiä uusia pörssiyhtiöitä ollut kovin paljoa. Niinpä pankkiirit ja rakennusyhtiöt paketoivat kiinteistöjään sijoitusyhtiöiksi, joita myytiin vähäriskisenä vaihtoehtona muille osakesijoituksille. Lokakuun turbulenssi olikin oiva markkinointikampanja kiinteistösijoituksille, sen jälkeen kaikki kiinteistöyhtiöiden listaussuunnitelmat kaivettiin pöytaatikoista esiin.

Ensimmäisinä alan yhtiöinä listalle asti ehtivät vuoden 1988 alussa Suomen Pörssikiinteistöt, Julius Tallberg Kiinteistöt ja YIT-Kiinteistöt. Pian seurasivat perässä Castrum, Interavanti, Jämerä-Kiinteistöt, Siltasaari-Invest ja Suomen Kiinteistöinvestointi. OTC-listalle teki tuloaan ”Suomen turkulaisin kiinteistösijoitusyhtiö” Turun Arvokiinteistöt. Tänä päivänä kaikki nämä nimet ovat jo historiaa, mutta yhtiöiden liiketoiminnan muodostaneet kiinteistöt jatkavat elämäänsä, omistajat ja omistusrakennelmat vain ovat muuttuneet.

Johdannaismarkkinat

Varsinaisten johdannaismarkkinoiden avaaminen oli Suomessa vasta suunnitteluasteella, mutta piensijoittajatkin pääsivät optioiden makuun käymällä kauppaa pörssilistatuilla optiotodistuksilla. Yhtiöillä oli tapana kerätä pääomia laskemalla liikkeelle optiolainoja, joissa vakuudettoman joukkovelkakirjalainan mukana annettiin yhtiön osakkeiden merkintään oikeuttavia optiotodistuksia. Ensimmäisen optiolainan toi markkinoille SKOP-Rahoitus, joka käytti optiotodistuksen vahvaa kurssikehitystä myöhemmin siekailematta markkinoinnissaan. Silloin ei sijoittajia tarvinnut muistuttaa erikseen siitä että ”mennyt kehitys ei ole tae tulevasta”.

Osakesijoittajat merkitsivät innolla optiolainoja, ja myivät välittömästi ”tylsät” joukkovelkakirjalainat pois, päästäkseen käsiksi kiinnostavampiin optiotodistuksiin. Näiden warranttien hinnoittelu ei ollut aina kovinkaan rationaalista, mutta kukapa olisi tiennyt että pörssin seuraava pidempi nousutrendi alkaisi vasta viiden vuoden päästä. Suuri osa optiotodistuksista erääntyi arvottomina, erääntymispäivänä keräilijät saivat usein ostaa näitä arvottomiksi muuttuneita ”arvopapereita” yhden pennin hinnalla.

Osakeannit


Osakeannit olivat odotettuja tapauksia 20 vuotta sitten. Listattujen yhtiöiden annit olivat lähes aina vanhoille osakkeenomistajille suunnattuja uusmerkintöjä tai ilmaisanteja tyyliin ”Viidellä vanhalla yksi uusi ilmaiseksi ja kymmenellä vanhalla yksi uusi hintaan 120 mk”. Pörssikurssit reagoivat antiuutisiin poikkeuksetta positiivisesti, erityisen tuottoisina pidettiin rahastoanteja. Halvalla hinnalla tarjottu uusmerkintäkin riemastutti sijoittajia, ”yhtiö palkitsi sijoittajat edullisella uusmerkinnällä” oli pörssitoimittajien käyttämä fraasi.

Monet listausta suunnitelleet yhtiöt keräsivät myös rahaa osakeanneilla. Jotkut näistä päätyivät julkiseen kaupankäyntiin, toiset taas päätyivät hyvän kuuloisista liikeideoista huolimatta pörssikandidaattien hautausmaalle.

Sammon isojako

Keskinäinen vakuutusyhtiö Sampo muutti itsensä osakeyhtiöksi vuonna 1987. Tällä kertaa oli kyse oikeasta ”annista”, kaikki Sammosta vakuutuksensa ottaneet saivat osuutensa Sammon osakkeista, kukin ansionsa (eli vakuutusmaksujensa) mukaan. Näin sadoista tuhansista suomalaisista tuli osakkeenomistajia, tosin omistus keskittyi vauhdilla kun suuri osa ihmisistä myi ”ilmaiseksi saadut” osakkeensa pois rahoittaakseen muita hankkeitaan.

Taito Tuunanen ja Kai Mäkelä aloittivat Sammon osakkeiden haalimisen heti kun osakirjat oli postitettu vakuutuksenottajille, ja dramaattisten vaiheiden jälkeen he tekivät myös onnistuneen rahastuksen myydessään osakkeensa Finanssilaitokselle. Ennen annin järjestämistä Sammon johto uskoi, ettei kukaan pystyisi valtaamaan sitä, mutta niin vain Tuunanen ja Mäkelä uskaltautuivat hyökkäämään moisen goljatin kimppuun. Julkisen kaupankäynnin alkaessa Sammon osakkeen kurssi oli noin 450 mk, jonka mukaan laskien yhtiön markkina-arvoksi muodostui muhkeat 1,2 miljardia markkaa.

Nokia


Nokialla oli 20 vuotta sitten neljä toimialaa: elektroniikka-, kaapeli- ja metalliteollisuus, paperiteollisuus, kemianteollisuus ja kumi- ja muoviteollisuus. Raskaamman teollisuuden ohella Nokia teki jo 20 vuotta sitten myös puhelimia, Pörssilehden mainoksessa hehkutettiin Mobira Citymania. Tämä 790 gramman painoinen käsipuhelin olikin vallankumouksellinen uutuus, verrattuna vaikkapa Mobiran kovan kilpakumppanin Philipsin kilpailevaan tuotteeseen.

Mitä muuta Nokia teki vuonna 1987? Pörssilehdessä mainostettiin Nokian uusia arvopaperiohjelmistoja Nokia Stock Profit, Nokia Portfolio ja Nokia Update, joiden luvattiin auttavan sijoittajaa ”reagoimaan muutoksiin heti ja keräämään voitot kotiin”. Ohjelmistot vaativat toimiakseen tietokoneen, ja Nokialla oli siihen tarkoitukseen tarjolla MikroMikko 3TT tietokone. Nokia oli siis software –palveluyritys, joka myi siinä sivussa hardwarea, ihan uskottavan tuntuinen business-malli tänäkin päivänä.

Nokia oli Helsingin pörssin tärkein yhtiö jo 80-luvulla, vaikka yhtiön Euroopan valloitus ei onnistunutkaan ihan suunnitelman mukaisesti. Arvopaperi –lehdessä 2/1987 Simo Vuorilehto esittelee Nokiaa sijoituskohteena, Vuorilehdon mukaan Nokia oli ”Turvallinen pitkäaikaissijoitus. Ei mikään superpaperi, koska sillä ei spekuloida. Yhtiö on liian iso ja kallis kaapattavaksi”. Nokian markkina-arvo oli silloin 4,4 miljardia markkaa eli reilut 700 miljoonaa euroa, ja eihän sellaista jättiläistä kukaan pystynytkään valtaamaan. Simo Vuorilehto taisi olla oikeassa.

4 comments:

Anonymous said...

Mielenkiintoista tekstiä ja vieläpä kokijan näkökulmasta. Tiedätkö kuinka paljon alan ammattilaiset tekivät rahaa hyödyntäessään ns.hinnoitteluvirheitä johdannaismarkkinoilla? Ilmeisesti tällaista tieto-taitoa oli jo tuolloin. Muistelen opettajani kertoneen aikoinaan asiasta.

corner said...

Eipä silloin 21 vuotta sitten vielä ollut toimivia johdanaismarkkinoita. Tietotaito hinnoitteluvirheiden hyödyntämiseksi oli periaatteessa olemassa kun johdannaisteoriatkin oli kehitetty, mutta ei vaan ollut sellaista markkinaa missä joku olisi niitä "hinnoitteluvirheitä" tehnyt.

t. esa

Anonymous said...

Hauska ja mukava muistelo. Ihan tuntui kovinkin tutulta...

Käypäs parahin corner katsomassa pörssi- ja osakehistorian keruuprojektia täältä http://www.osakekirjakerailijat.fi/
ja anna kuulua itsestäsi.

t.Pekka K.

corner said...

Moi Pekka!

Ihan mielenkiintoinen projekti, vanhat osakakirjat kertoo tarinoita sellaisessa muodossa joka uhkaa kadota kokonaan maailman digitalisoitumisen myötä. Onneksi jotkut sentään tallentavat tätäkin historiaa! Mulla ei itselläni juuri nyt ole aikaa ja/tai inspiraatiota paneutua osakekirjoihin syvällisemmin, mutta ehkä myöhemmin. Toki mulla on hyvässä tallessa viimeisinä listauspäivinä ostamiani keräilykappaleita, kuten Keitele&Tommilan optiotodistuksia!

t. esa

 

free statistics
Digital camera discount